Share this blog

torstai 8. lokakuuta 2015

Minulla on oikeus, sinulla ei


Viime kirjoituskerrastani on aikaa ja tälläkin kertaa yritän kertoa teille ajatuksiani lyhyesti ja tiivistetysti. Turha kuitenkaan pelätä, että karjalan murteella lyhennettynä, vaikka arvostankin näitä perinteitä omassa itsessäni. Ja asiaan.

Myönnän olevani vielä työttömänä ja Rhonda Byrnen kirjoihinkin olen saanut lisää syvyyttä lukemalla tämän Ruediger Schachen kirjan "Sydämen viisaus". Suoraan sanottuna kirja on suoraan kuin omista ajatuksistani ja ymmärryksestäni mitkä asiat ovat vaikuttaneet myös omaan elämääni. Oletko itse elämäsi johtaja, vai ovatko muut yrittäneet luvattasi johtaa elämääsi johonkin tiettyyn suuntaan omilla ajatuksillaan ja teoillaan sinua vastaan. Tässä tilanteessa ei välttämättä kaikki Rhonda Byrnen kirjojen ohjeet toimi kääntää selkänsä toimimattomille ihmissuhteille ja muille asioille. 
Vasta viime päivinä olen ymmärtänyt tehdä kymmenen kohdan tiivistelmää unelmistani nykyhetkestä tulevaisuuteen, joita olen jälkimmäisillä kirjoituskerroillani jatkojalostanut ja lisännyt omia tuntemuksiani asioiden etenemisestä. ...Ja vaikka tätä onkin tullut kirjailtua vasta muutama päivä, huomaan oman tyytyväisyyteni itseeni ja luottamukseni asioiden järjestymiseen kasvavan jokaisen unelman käsittelyn myötä. Vain minä olen asioiden toimimisen esteenä, mutta onneksi edesmenneet sukulaiseni antavat ohjeita, mitä milloinkin pitää tehdä ja mistä olla tyytyväinen ja kiitollinen minkäkin päivän aikana. Asiat etenee ja vaikeat ajat alkavat olla menneen talven lumia.

Monet ovat kuitenkin osanneet yhdistää minut viime aikoina Scoop.it kirjoitukseen vilpillisistä magneettikorumyyjistä. http://sco.lt/4hhk0n  kuin myös viimeisimpänä tähän päivitykseen http://bit.ly/1OFZZMK Perusteluna omalle toiminnalleni näen hoitoalan lait ja asetukset, jotka jo itsessään rinnastetaan kielletyiksi magneettikorututkimusten vaikutusten käyttämisestä mainontaan ilman hoitoalan koulutusta tai osallistumisena magneettitutkimusten toteuttamiseen ilman hoitajan tai lääkärin ominaisuutta. Nämä lait on mainittu listana jälkimmäisessä listassa..Korumyyntisivun normitiedot ovat asia erikseen, koska tulevat mm. Magnetix Wellnessiltä automaattisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti